Virallinen henkilöllisyystodistus
Virallisina henkilöllisyystodistuksina pidetään ainoastaan poliisin myöntämiä henkilökorttia ja passia. Virallisten henkilöllisyystodistusten lisäksi poliisi myöntää myös muita kuvallisia kortteja, esimerkiksi ajokortin. Nämä muut kortit eivät kuitenkaan ole virallisia henkilöllisyystodistuksia. Esimerkiksi pankit ja monet muutkin liikelaitokset hyväksyvät henkilöllisyyden todentamiseen yleensä vain virallisen henkilöllisyystodistuksen.
Oikean kortin hankkimisella välttyy yllätyksiltä
Ikävien yllätysten välttämiseksi poliisi suosittelee henkilökortin hankkimista silloin, kun ei ole voimassa olevaa henkilökorttia tai passia. Näin välttyy monelta harmilta henkilöllisyytensä todentamisessa.
« Takaisin | Tulosta teksti



